Pyörätie etelästä Ouluun päätyy Uusikadulle. Sieltä voi suunnistaa keskustan länsipuolelle meren ääreen tai itäpuolelle Lyöttyyn. Lyötyssä on vuonna 2008 valmistunut ratapihan kevyen liikenteen alikulku, jota käyttämällä välttyy monelta liikennevalolta.
Pyöräteitä on paljon ja niitä pitkin pääsee kaikkiin kaupunginosiin sekä Haukiputaalle, Kiiminkiin, Muhokselle ja Kempeleeseen.
Rautatieaseman itäpuolella on linja-autoasema (kuvassa). Kuvasta oikealla on Raksila, jossa näkee kolme isoa markettia, yritysrakennuksia ja suuren uimahallin. Uimahalli on käytön kannalta hyvin muotoiltu. Sen altaissa vahva ja terve ui kilometrin tai kaksi. Uimahalli on hyvin suosittu ja usein täynnä uimareita.
Alueella on paljon kerrostaloja, joten selvää maamerkkiä ei ole. Pyöräteitä on runsaasti myös autoteiden ulkopuolella.
Alueella on paljon kerrostaloja, joten selvää maamerkkiä ei ole. Pyöräteitä on runsaasti myös autoteiden ulkopuolella.
Keskustassa ja Raksilassa on yhtenäinen vanhojen puutalojen alue.
Oulujoen saari, kuvassa näkyvät Tuiran sillat.
Pohjoiseen päästäkseen täytyy pyöräillä keskustan länsipuolelle, josta on näkymä merelle. Oulujoen (kuvassa ylhäällä, itään päin) pohjoispuolella on Tuira (joen vasemmalla puolen), josta pyörätie jatkuu monimutkaista reittiä, välillä omakotialueiden halki Haukiputaalle. Pyörätiellä on kyltit, joita on syytä seurata, pyörätie usein kääntyy varsinkin asuinalueilla.